REDS Helsinki ry:n toiminta ja harjoittelu poikkeusoloissa

Vaikka Suomen hallitus on ryhtynyt asteittain purkamaan rajoitustoimenpiteitä, ei koronavirusepidemia ole ohi. Suomen Jääkiekkoliiton ohjeistuksen mukaisesti seurojen ja joukkueiden tehtävänä on huolehtia, ettei toiminnassa mukana olevien valmentajien, pelaajien ja muiden henkilöiden terveys vaarannu. Jokainen pelaaja ja perhe päättää itse, osallistuvatko toimintaan esimerkiksi elokuussa.

Urheilijan tärkein tehtävä on pitää itsensä terveenä.

Joukkueiden harjoittelu yhdessä toteutetaan seuraavin reunaehdoin.

Elokuu

Malmin jäähallissa ei ole voimassa koronaviruksesta johtuvia rajoituksia, mutta tilanteen niin vaatiessa tähän voi tulla muutoksia. Tämä mahdollistaa joukkueharjoittelun, kunhan suojaetäisyyksistä ja hyvästä käsi- ja muusta hygieniasta huolehditaan. Voimme myös järjestää pelejä, turnauksia tai pelitällejä. Seuraamme Suomen hallituksen ja Suomen Jääkiekkoliiton ohjeistusta tässäkin asiassa.

Toiminnassa on edelleen tärkeää, että tarpeetonta lähikontaktia vältetään. Jokaiselle toimijalle kannattaakin korostaa viranomaisohjeiden noudattamista ja henkilökohtaisen hygienian merkitystä: yskiminen/aivastelu suunnataan hihaan ja käsiä pestään saippualla ahkerasti. Jos vettä ei ole saatavilla, käytetään käsidesiä. Harjoittelu on sallittua vain täysin terveenä.

Noudatamme toiminnassamme SJL:n ohjeistusta valmentajille ja joukkueille sekä pelaajille. Päivitämme ohjetta sitä mukaa, kun viranomaiset päivittävät tai täsmentävät omaa ohjeistustaan.

Ohjeita valmentajille & joukkueille

Vain terveenä harjoitellaan: pelaajille ja huoltajille kannattaa korostaa, että liikunta on kielletty aina, jos pelaajalla esiintyy hengitystie- tai muita sairastumisen oireita.

  • Harjoittelu toteutetaan ulkona aina kun se on mahdollista
  • Harjoitellessa on syytä huomioida seuraavat asiat: mahdollisuus käsienpesuun saippualla, käsidesin saatavuus, yleisten tilojen siivouksen (pintojen, ovenkahvojen, vesihanojen, WC:n puhdistaminen) tehostaminen
  • Pelaajat ohjeistetaan tulemaan harjoituksiin puhtaissa varusteissa, kädet saippualla pestynä. Kasvojen koskettelua tulee välttää ja hiki pyyhitään omaan pyyhkeeseen
  • Pukukopeissa on tarjolla käsidesiä, sitä tulee aina ohi kulkiessa käyttää
  • Jokaisella on käytössään oma juomapullo. Aivastelut/yskiminen suunnataan hihaan ja kädet pestään hyvin heti harjoituksen jälkeen. Pyyhe ja harjoitusasu pestään jokaisen harjoituskerran jälkeen
  • Käsinkosketeltavat harjoitusvälineet puhdistetaan ennen ja jälkeen harjoituksen
  • Kun harjoitus päättyy, siirrytään pois paikalta viivyttelemättä
  • Palaverit ja keskustelut pidetään etäisyyksiä kunnioittaen

Ohjeita pelaajille

  • Urheilijan tärkein tehtävä on pitää itsensä terveenä
  • Treenaan VAIN JA AINOASTAAN terveenä – nyt ei ole aika leikkiä supersankaria! Varmistan aina myös huoltajalta/vanhemmilta luvan treenata
  • Jos koen oloni vähääkään flunssaiseksi, jään kotiin ja ilmoitan asiasta viestillä valmentajille!
  • Noudatan valmentajien ohjeistusta harjoitteluun liittyen erittäin tarkasti
  • Teen verryttelyt, omatoimiset/ oheisharjoitteet turvavälejä (2 m/”jääkiekkomailan mitta”) noudattaen
  • Pesen huolellisesti käsiäni saippualla ja desinfioin niitä tarvittaessa (kotoa lähtiessä ja kotiin tultaessa)
  • Pidän aina mukanani pientä käsidesipulloa
  • Juon vain omasta juomapullosta – en lainaa kaverilta tai juo wc:n hanasta
  • En koskettele kasvoja, hiet pyyhin omaan pyyhkeeseen
  • Käytän omia välineitä enkä lainaa niitä kavereille, muistan myös puhdistaa välineet harjoituskerran jälkeen
  • Vältän kaikkea turhaa pintojen koskettelua
  • Vältän turhaa käyntiä liikuntatilojen WC-tiloissa (käyn kotona ennen ja jälkeen)
  • Treenin jälkeen lähden suoraan kotiin
  • Käyn liikuntatiloissa vain sovittuna aikana ja poistun, kun aikani on loppunut, jotta muut pääsevät treenaamaan
  • Treenin jälkeen huolehdin, että hikipyyhe ja treeniasu tulevat pestyksi ennen seuraavaa käyttökertaa
  • En sylje harjoitusten aikana

Lajiin liittyvät täsmennykset

  • Jokainen joukkueen urheilija, valmentaja, huoltaja ja taustahenkilö sitoutuu myös arjessaan viruksen leviämistä ehkäiseviin toimenpiteisiin
  • Harjoituksiin/ muuhun tapahtumaan ei saa osallistua, jos on vähänkään ylähengitystietulehduksen oireita
  • Jos epäilee koronavirus (COVID-19) tartuntaa, tulee toimia THL:n ohjeiden mukaisesti
  • Harjoituksissa voidaan pelata. Pelatessa kontakti- / kamppailulajeja (kuten jääkiekko) lähikontaktin vuoksi riski saada infektio on kuitenkin kasvanut
  • Harjoituksiin kulkeminen pyritään suorittamaan lähikontakteja välttäen
  • Oheisharjoittelussa pyritään tekemään harjoitteet ulkotiloissa

Jääharjoittelussa mahdollisuuksien mukaan huomioitavat asiat

  • Harjoitukseen saavutaan ja poistutaan ripeästi
  • Hallille saavuttaessa ja poistuttaessa kädet pestään saippualla (20 sek)
  • Harjoituksiin tulee varata oma nimikoitu juomapullo ja tarvitseville oma hikipyyhe
  • Vaihtopenkillä vältetään vierekkäin istumista
  • Harjoituksessa huolehditaan yskimis-, aivastamis- ja niistämishygieniasta ja asia käydään joukkueen kanssa läpi
  • Vältetään ”tuulettamista” johon liittyy fyysistä kontaktia
  • Jäälle tai vaihtoaitioon ei syljetä
  • Peleissäkään emme kättele avokäsin
  • Jokainen huolehtii omista varusteistaan eikä muiden varusteisiin kosketa
  • Paita, sukat ja mahdolliset housupussit pestään korkeassa lämpötilassa (60 C?) jokaisen harjoituksen jälkeen. Muiden varusteiden kuivatuksesta auringon valossa huolehditaan
  • Huolehditaan yleisten tilojen hygieniasta, vaikka siivous ei kuuluisikaan joukkueen vastuulle

Joukkueen mahdollinen altistus ja karanteeni

Jos joukkueen jäsenellä ilmenee koronavirusinfektioon viittavia oireita, varaa aika välittömästi testausta varten. Jos testi on negaviitinen, pelaaja voi osallistua toimintaan kahden oireettoman päivän jälkeen. Jos testi on positiivinen, infektiolääkäri määrää karanteenin laajuuden.

Jos koronavirustesti on positiivinen, tartuntatautilain mukaisesti alueen tartuntataudeista vastaava lääkäri tekee epidemioiden selvitystä ja tartunnan jäljittämistä ja määrittää karanteeniin asetettavat henkilöt. Karanteeniaika on viruksen itämisaika eli 14 vrk.


   
Lisää uutisia
REDS Helsinki ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat